Maaike van Langen: Sirkus yhdistää Eurooppaa
  • cirko_kuva_kaapo kamu (2)_rajattu
18 syyskuun 2015

Pieter Steinz on koonnut upeaan Made in Europe: De kunst die ons continent bindt (Made in Europe: Taide, joka yhdistää mannertamme) -teokseensa yli kaksisataa Eurooppalaista kulttuuria käsittelevää esseetään, jotka on hienosti kuvailtu ja oivaltavasti kytketty toisiinsa. Alvar Aallosta Rem Koolhaasiin, Nijntje-hahmosta Jacques Breliin ja Rubensiin. Teos osoittaa, että ”Eurooppa” on laajempi kuin ”Bryssel”, kafkamaiset säännöt ja euro. Sen pyrkimyksenä on luodata, mikä on tyypillisesti eurooppalaista, mistä eurooppalaisista asioista olemme ylpeitä? Tuloksena on vaikuttava kaleidoskooppi, jota voisi kutsua kurkistuksena eurooppalaiseen sieluun. Valitettavasti toistaiseksi kirja on saatavilla vain hollannin kielellä, mutta käännetyn makupalan voi lukea täältä.

Sirkusta teoksessa ei mainita, mutta uskallan väittää, että sirkus on taidemuodoista eurooppalaisin – siinä on ominaisuuksia, jotka yhdistävät yli rajojen. Viime vuosikymmeninä on myös muodostunut todellinen eurooppalainen sirkusyhteisö. Huomaan sen joka kerta, kun olen Circostradan, yli viidenkymmenen eri osissa Eurooppaa vaikuttavan sirkusorganisaattorin verkoston, tapaamisessa. Verkoston jäsenet ajavat sirkuksen ja katutaiteen asiaa ja tapaavat joka kerta eri maassa tai festivaalilla. Riippumatta siitä, mistä tulemme, jaamme rakkauden tähän ihmeelliseen, voimalliseen taiteen muotoon.

Vaikka sirkus on ollut olemassa jo jonkin aikaa, se on vasta äskettäin, viime vuosikymmeninä saanut valtiovallalta ja rahoituslähteiltä osakseen arvostusta taiteenlajina. Oikeastaan sirkusmaailmaa yhdistää juuri se, että sirkus saa eurooppalaisten valtioiden esittävän taiteen  ”budjettikakuista” aina sen pienimmän palasen. Joissakin maissa, kuten Ranskassa kakkupala on suurempi, kun taas toisissa maissa, kuten Alankomaissa kakkupalaa sirkukselle ei ole lainkaan.

On huomionarvoista, että eurooppalaisen sirkuksen kulmakivet ovat sirottautuneet eri maihin. Esimerkiksi Suomessa on sirkuskeskus, jolla on omat tilansa, toimistonsa, esiintymistilansa ja taiteilijaresidenssinsä. Heillä on Sirkuksen tiedotuskeskus ja tukea suomalaisille sirkustaiteilijoille ja muutama sirkusfestivaalia. Suomessa ei kuitenkaan ole sirkustaiteen korkeakoulutasoista opetusta.

Belgia on oma lukunsa. Kulttuuripolitiikan jakaa kieli (Vlaamse Gemeenschap, Waalse Gemeenschap ja poikkeuksena sääntöön Brussels Gewest), joten maasta löytyy flaaminkielinen sirkuskeskus (Flemish Circus Centre), flaaminkielisiä residenssipaikkoja, useita sirkusfestivaaleja ympäri Belgiaa (joista toki suurin osa flaaminkielisillä alueilla) sekä ranskankielinen alempaan korkeakoulututkintoon tähtäävä sirkuskoulu Brysselissä. Lisäksi valtionbudjetissa on määritelty erikseen sirkustoiminnalle suunnattu määräraha, joka suunnataan sirkusten luomiseen, toiminnan edistämiseen sekä esittelyyn.

Alankomaissa on kaksi erillistä alempaan korkeakoulututkintoon tähtäävää sirkustaiteilijan tutkintoa, mutta tästä huolimatta maassa ei ole residenssitiloja, sirkuskeskusta eikä valtiolla ole järjestëttyä  taloudellista tukea koskien sirkustoimintaa. Sen sijaan siellä järjestetään kaksi eri sirkusfestivaalia, jotka pyrkivät luomaan vilkkaamman ja paremman ympäristön sirkustaiteiden kehitykselle, esittelylle ja yleisölle.

Eikö olekin outoa, että maa, joka uskoo ja investoi (suhteellisen) uuden taidemuodon koulutukseen ei kuitenkaan luo valmistuneille lähes lainkaan mahdollisuuksia opiskelujen jälkeen? Toisessa maassa sen sijaan perustetaan kansallinen sirkuskeskus (National Circus Centre), mutta ei panosteta lainkaan uusien ammattilaisten koulutukseen. Eurooppa on toisin sanoen sirkustaiteiden mahdollisuuksien tilkkutäkki, ja jos haluaa työskennellä tällä alalla (joko taiteilijana, kouluttajana, festivaalien järjestäjänä tai promoottorina), on ehdottomasti katsottava maiden rajojen ylitse.

Mikäli siis haluaa kehittää itseään ammattitaitoisena sirkustaiteilijana, on mahdollista, että on syntynyt yhdessä maassa, kouluttautunut toisessa, ja muuttanut kolmanteen kehittämään uraansa ja luomaan uusia esiintymismahdollisuuksia. Tämä tuntuu usein olevan välttämättömyys lukuunottamatta Ranskaa, jossa on jo 80-luvun puolivälistä asti ollut sekä poliittista että taloudellista tukea sirkusalan kehittämiseksi. Mielestäni on outoa (mutta hei, se on politiikkaa), että ryhmät esitellään yhä alkuperämaansa mukaan, vaikka taiteilijoilla on eri kansalaisuudet ja he asuvat eri maissa.

Toisaalta esitykset saattavat yhä kuvata tietyn maan tyypillisiä, perinteisiä tai ikonisia piirteitä. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon Elice & Sanjan Capilotratées’ssa esiintyvä tyypillinen suomalainen huumori, joka tulkitaan varmasti eri tavoin Belgiassa tai Alankomaissa kuin Suomessa.

Olen ylpeä siitä, että saan olla osa tätä upeaa eurooppalaista yhteisöä. Tunnen muita sirkuksen ystäviä kohtaan vahvaa yhtenäisyyttä, joka ylittää maa- ja kielirajat. Se saa minut tuntemaan itseni eurooppalaiseksi.

Maaike van Langen on taiteellinen johtaja Rotterdamin Circusstad -festivaaleilla, jonka tämän vuoden ohjelmaan hän suunnitteli kaksi suomalaista esitystä (Race Horse Company ja Elice & Sanja – Cie Galapiat Cirque). Toukokuussa hän vierali Suomen Benelux-instituutin tuella Helsingissä Cirko-festivaaleilla ja Circostrada-tapaamisessa.

Kuva © Kaapo Kamu

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.