Kirjailija Riikka Pulkkisen esikoisromaani Raja herätti Suomessa huomiota ilmestyessään vuonna 2006. Kansainvälisen läpimurron Pulkkinen teki toisella romaanillaan Totta (2010).
Hollantilainen De Arbeiderspers-kustantamo on julkaissut molemmat teokset hollanniksi (De Grens ja Echt waar).
Ranskankielinen käännös romaanista Totta (L'Armoire des robes oubliées) ilmestyi tammikuussa 2012.
Totta
Elsa tekee kuolemaa. Martti ja Eleonoora yrittävät totutella ajatukseen puolison ja äidin menettämisestä, vaikka suru painaa kyyryyn. Äidin olemassaolon haurastuessa katoaa Eleonooran lapsuudenmuistoilta kiinnekohta.
Tyttärentytär Anna unohtaa itsensä helposti ohikulkijoiden kohtaloihin. Maailma on hänelle kertomuksia täynnä. Sattumalta Anna saa tietää Eevasta, josta isovanhemmat ovat vaienneet vuosikausia.
Eevan unohdettu tarina avautuu kerros kerrokselta. Perheessä lastenhoitajana toimineen nuoren naisen ääni vie 60-luvun alkuun, aikaan, jolloin pieni pilleri oli jo keksitty, muttei vielä uusia iskulauseita.
Auki kiertyvät äitien ja tyttärien tarinat, joissa muisti pettää, koska se on armollinen vaihtoehto.
Riikka Pulkkinen kuvaa herkkävireisesti kolmen sukupolven tuntoja ja traumoja – niitä pieniä liikkeitä, joilla ihmisen mieli käsittelee kaikkein isoimpia asioita.
Riikka Pulkkinen (s. 1980) opiskelee Helsingin yliopistossa kirjallisuutta ja filosofiaa.
Nuoruutensa Pulkkinen vietti Oulussa, oli lahjakas yleisurheilija ja edusti seuratasolla Oulun Pyrintöä.
"Meet the author": Riikka Pulkkinen Brysselissä - PERUTTU!
14.5.2012 klo 20:00 | Pääsymaksu 5/4€
International House of Literature Passa Porta, rue Antoine Dansaert 46, 1000 Bryssel | www.passaporta.be
Riikka Pulkkinen: L'armoire des robes oubliées (Totta, 2010)
Kustantaja Albin Michel
400 sivua
ISBN: 978 22 262 38405
Hinta eur 20.90 | www.albin-michel.fr
Riikka Pulkkinen: Echt waar (Totta, 2010)
Kustantaja De Arbeiderspers | Käännös Annemarie Raas
Paperback, 344 s.
ISBN: 978 90 295 76031
Hinta: eur 19.95
Riikka Pulkkinen: De Grens (Raja, 2006)
Kustantaja De Arbeiderspers | Käännös Lieven Ameel
Paperback, 320 s.
ISBN: 978 90 295 71463
Hinta: eur 19.95 | www.arbeiderspers.nl
