Kirjailija Sofi Oksanen on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi Suomen kirjallisuusmaailman ja yhteiskunnallisen keskustelun näkyvimmistä hahmoista. Oksasen kolmas romaani Puhdistus (2008) on kansainvälinen myynti- ja arvostelumenestys. Vuonna 2010 teokselle myönnettiin Ranskassa arvostettu Prix Femina sekä kirjakauppaketju Fnacin kirjallisuuspalkinto. Jälkimmäinen myönnettiin ensimmäistä kertaa käännöskirjailijalle. Lisäksi Oksanen voitti samana vuonna Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon.
Sofi Oksanen
Vuonna 1977 Keski-Suomessa syntyneen kirjailijan äiti on virolainen ja isä suomalainen. Henkilökohtainen kokemus monikulttuurisuudesta painottuu myös Oksasen kirjallisessa tuotannossa.
Oksasen ensimmäinen romaani Stalinin lehmät (2003), vuonna 2005 ilmestynyt Baby Jane ja myyntimenestys Puhdistus ovat vakiinnuttaneet Oksasen aseman kansainvälisesti varteenotettavana kirjailijana ja vaikuttajana. Alkujaan näytelmäksi kirjoitettu Puhdistus on Oksasen suurin menestys ja ainoa romaani, joka on Suomessa palkittu maan molemmmilla arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla: Runebergilla ja Finlandialla. Lukuisten kirjallisuuspalkintojen ohella muun muassa Suomen SETA (seksuaalisten vähemmistöjen ja sukupuolten välistä tasa-arvoa ajava järjestö) on palkinnut Oksasen kantaaottavasta työstään (2009).
Oksasen runollisen groteski proosa on samanaikaisesti sekä henkilökohtaista että poliittista. Se kyseenalaistaa yksilön ja yhteisön rajat osoittaen perinteiset luokittelut jo itsessään vaillinaisiksi. Sofi Oksanen on luonnehtinut itseään feministiksi, biseksuaaliksi ja gootiksi. Hänen teoksensa ottavat kantaa ihmisoikeuksiin ja sananvapauteen, naisen ruumiseen kohdistettuun vallankäyttöön, seksuaalisuuten sekä Viron vaiettuun neuvostohistoriaan.
Oksasen virolaissuomalainen tausta näkyy paitsi kirjailijan romaaneissa myös tämän provosoivissa kolumneissa ja yhdessä Imbi Pajun kanssa toimitetussa esseekokoelmassa Kaiken takana oli pelko (2009), joka valottaa entisen itäblokin vaiettua todellisuutta neuvostoaikana juuri Viron ja Baltian näkökulmasta.
Sofi Oksanen on tärkeä kirjailija. Hän uskoo, että kirjallisuus voi muuttaa maailmaa.
Puhdistus
Myös Puhdistus käsittelee Viron arkea ajalta ennen ja jälkeen toisen maailmansodan aina Berliinin muurin murtumisen jälkeiseen aikaan saakka. Romaanin Viroon sijoittuva kerronta nivoutuu kahden eri sukupolvea edustavan naishahmon ympärille: Aliide Truu on jo iäkäs saksalaisten miehityksen ja Neuvosto-Viron ajan kokenut nainen, jonka kädet ovat neuvostoaikana tehtyjen rikosten tahrimat. Nuori venäläissyntyinen Zara puolestaan on ihmiskaupan uhri, joka ilmestyy Aliiden maatalon pihalle apua etsien. Näiden naisten tapaaminen on samalla menneisyyden ja nykypäivän kohtaaminen – katkera herääminen, joka osoittaa, ettei ajan ja yhteiskuntajärjestyksen muuttuminen aina takaa todellista muutosta. Aliiden nuoruudessa tuhansien kohtalona oli joutua lähetetyksi yön pimeydessä Siperiaan työleireille, kun taas Venäjän mafiaa pakenevan Zaran arkea dominoi väkivalta ja korruptio.
Romaani on sisäänluotaava katsaus sotien ja neuvostososialismin vaikutukseen Baltiassa antaen äänen niille, joita ei ennen ole kuultu – erityisesti virolaisille naisille. Oksasen kerronta menee ihmistä lähelle kysyen miten kansakunnan historia ja tulevaisuus muokkaavat ihmisyyttä ja yksilön minuutta – ja päinvastoin.
_Sofi Oksanen: Purge (Puhdistus, 2008)
Editions Stock / La Cosmopolite
408 p. ISBN : 978 22 340 62405
eur 21,50
_Sofi Oksanen: Les vaches de Staline (Stalinin lehmät, 2003)
Editions Stock / La Cosmopolite
528 p. ISBN : 978 22 340 69473
eur 22,50
_Sofi Oksanen: Zuivering (Puhdistus, 2008)
Ambo | Anthos
256 p. ISBN : 978 90 414 14717
eur 19,95
