Mobile Home(less)
  • 828x555px
Mobile Home(less)
2017
Benelux-maat ja Suomi

Anssi Pulkkisen raunioinstallaatio-teos kiertää Euroopassa

Suomen Benelux-instituutti on tilannut suomalaistaiteilija Anssi Pulkkiselta uuden, kodittomuutta käsittelevän nykytaideteoksen Street View (Reassembled). Pulkkisen teoksen lähtökohtana ovat pommituksissa tuhoutuneen syyrialaiskodin rauniot, joista toteutettu installaatio luo asuntovaunun tapaan kiertävän väliaikaisen katunäkymän eurooppalaiseen kaupunkitilaan. Talonrauniot on tuotu Syyriasta Eurooppaan kevään 2017 aikana Suomi-Syyria Ystävyysseura ry:n tuella. Installaatio kiertää 13,5-metrisellä rekan lavalla eri näyttelypaikoissa Benelux-maissa ja Pohjoismaissa. Ensiesityksensä Street View (Reassembled) saa kesäkuussa kulttuurikeskus Bozarissa, Brysselissä. Näyttelykiertue päättyy Habitare-messuille Helsinkiin syyskuussa.

Teos herättää kysymyksiä muun muassa sodasta ja kodin menettämisestä, julkisesta ja yksityisestä, todellisuudesta ja sen representaatiosta. ”Tuhoutunut rakennus on aina merkki myös jostakin, mikä on tuhoutunut sen sisällä. Pyrin teoksessa kääntämään huomion paitsi ympäröivän todellisuutemme uhreihin ja kärsijöihin myös omaan katsojan rooliimme. Muuttuuko suhteemme raunioihin kun ne siirretään tuhansien kilometrien matkan uuteen kontekstiin, ja onko rauniot tätä kautta mahdollista muuntaa elämyksellisiksi hyödykkeiksi? Teoksessa tarkastelen arvon muodostumisen prosessia sekä länsimaiden tehokkaasti kaupallistettua kepeää fantasiaa nomadisesta elämäntavasta liikkuvine asuntoineen todellisen nomadismin ja irrallisuuden irvikuvana”, kommentoi Pulkkinen.

Teoksen monia ulottuvuuksia avataan yleisölle avoimissa keskustelutilaisuuksissa sekä ennen kaikkea syksyllä 2017 julkaistavassa Home (Reassembled) -kirjassa, jonka kansainvälinen kirjoittajajoukko lähestyy Pulkkisen teosta nykytaiteen, arkkitehtuurin sekä Lähi-idän tutkimuksen näkökulmista.

Kodittomuutta käsittelevä teos on osa Mobile Home 2017 -suurhanketta

Street View (Reassembled) on osa Suomen Pariisissa, Berliinissä ja Lontoossa sijaitsevien kulttuuri- ja tiedeinstituuttien yhteistä, kotia ja kodin merkityksiä tarkastelevaa Mobile Home 2017 -hanketta. Mobile Home 2017 -hankkeessa kotia lähestytään sekä fyysisenä, henkisenä että symbolisena tilana ja sosiokulttuurisena konseptina. Hanke kunnioittaa Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä ja se toteutetaan osana Suomi100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Suomen Benelux-instituutin näkökulma aiheeseen on kodittomuus: Mobile Home(less). Instituutti kutsui keväällä 2016 avoimen haun kautta Suomessa ja Benelux-alueella toimivia visuaalisten alojen ja yhteisötaiteen tekijöitä suunnittelemaan kodittomuutta tarkastelevan teoksen, ja Jury valitsi toteutettavaksi Anssi Pulkkisen teoskonseptin Street View (Reassembled). Suomen Benelux-instituutti myönsi Pulkkisen teokselle tuotantotuen, minkä lisäksi hanke on saanut julkista ja yksityistä lisärahoitusta.

Juryssä olivat mukana Aura Seikkula (ArtHelsinki), Kathleen Weyts (BOZAR Centre for Fine Arts), Michael Defuster (Castrum Peregrini), Topi Lehtipuu (Helsingin juhlaviikot), Aleksi Malmberg (Suomen Benelux-instituutti) sekä Raija Koli (Frame Contemporary Art Finland).

Lisäksi jury huomioi 700 euron suuruisella ArtHelsinki-tunnustuksella kolme muuta ansioitunutta teoskonseptia; Riikka Kuoppala & Thomas Martinin Dreams of the StreetSonya Lindforsin Unknown Landscapes ja Malina Sulimanin Exploring Mental Homelessness of Afghan refugees in the Netherlands.

Teoksen toteutumista ovat tukeneet Opetus- ja kulttuuriministeriöSaastamoisen säätiö, Suomi100 sekä Verbeke Foundation. Erityiskiitos Suomi-Syyria Ystävyysseura ry:lle.

Anssi Pulkkinen – bio 

Anssi Pulkkinen (s. 1982) tekee parhaillaan kuvataiteen tohtorin tutkintoa Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa ja viimeistelee opintojaan elokuvaohjaajalinjalla Aalto-yliopistossa. Pulkkisen teoksia on esitetty aiemmin muun muassa Kiasmassa ja Mäntän kuvataideviikoilla. Hän on toteuttanut useita julkisia teoksia ja hänet on palkittu myös kansainvälisissä taidekilpailuissa. Pulkkinen työskenteli keväällä 2015 nykytaidekeskus WIELSin residenssitaiteilijana Brysselissä osana Benelux-instituutin kuvataideohjelmaa. Pulkkinen nimettiin Suomen kuvanveistäjäliiton puheenjohtajaksi toukokuussa 2016.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

HANKKEESSEEN LIITTYVÄT TAPAHTUMAT

Suomen Benelux-instituutti
rue de l’Arbre 14/3
1000 Bryssel
Belgia

Tilaa uutiskirjeemme