Uudelleen/määritelmiä
  • Blogi: Kati Laakso - Tammikuu 2019
29 tammikuun 2019

©Kati Laakso

Vuonna 2018 keskityimme Benelux-instituutin ohjelmassa Murrokseen, vuonna 2019 teemamme on Uudelleen/määritelmiä.

Ajatus ja ohjenuora, jonka varassa olen jo vuosia yrittänyt elää, on tämä: koska kaikki ympärillämme on jatkuvassa murroksessa, lähes mikä vain voi olla mahdollista. Tällä tarkoitan niin uhkakuvia kuin mahdollisuuksiakin, niin positiivisia kuin negatiivisiakin näkökulmia maailmamme tulevaisuutta mietittäessä. Itse haluan uskoa, että meidän on mahdollista suunnata kohti entistä parempaa huomista, vaikka ympäröivä todellisuus päivittäisen uutistulvan kautta suodatettuna toisenlaiselta usein tuntuukin.

Luin hiljattain eräästä tieteellisestä artikkelista lauseen: ”nature favors evolution, not revolution”. Kyseisessä artikkelissa puhuttiin yksilön henkisestä transformaatiosta, sisäisestä kehityksestä, joka usein on pysyvämpää, kun muutos tapahtuu hitaasti. Kaikki meistä tietävät, miten vaikeaa on pitää kiinni usein liian radikaaleihin muutoksiin tähtäävistä uudenvuoden lupauksista. Liian nopealla rysäyksellä tehdyt päätökset harvoin pitävät pitkällä aikavälillä. Murros on kuitenkin usein muutosta edeltävä tapahtumasarja, joka johtaa meitä kohti tulevaa. Usein muutos vaatii sen, että opettelemme näkemään, kokemaan tai ajattelemaan asioista eri tavoin kuin aikaisemmin – uudelleenmäärittelemään asioita ympärillämme. Uusiin tilanteisiin totuttautuminen vaatii avoimuutta, sopeutumiskykyä ja erityisesti halua suostua katsomaan asioita eri näkökulmista.

Vuonna 2019 Benelux-instituutin ohjelman ydin on juuri tässä: miten voimme uudelleenmäärittää totuttuja ja itsestäänselvinä pitämiämme asioita ja tätä kautta viedä yhteiskuntiamme kohti tasa-arvoisempaa ja lempeämpää tulevaisuutta.

Maskuliinisuuden uudelleen/määritelmiä

Yksi vuoden kolmesta päähankkeestamme keskittyy maskuliinisuuden määritelmän muutokseen, joka on viime aikoina saanut paljon palstatilaa. Hanke on jatkoa edellisen vuoden Feministisille kiroiluiltamille, jotka todistivat, miten pienetkin asiat voivat voimaannuttaa ihmisiä muutokseen.

Käsittelemme maskuliinisuuden murrosta monesta näkökulmasta sitoen samalla yhteen useiden eri kulttuurien käsityksiä aiheesta. Monialainen hanke toteutetaan niin taiteen, tieteen, tutkimuksen kuin koulutuksenkin näkökulmasta katsottuna tiiviissä yhteistyössä laajan partneriverkoston kanssa. Hankkeen tapahtumalliset osiot ajoittuvat syys-talvelle 2019. Haluamme ko. hankkeen kautta herättää keskustelua siitä, miten monenlaisia miehuuden malleja todellisuudessa on olemassa ja miten myös miesten tulee määritellä asemansa yhteiskuntiemme jäseninä uudelleen. Eri kohdemaissamme toteuttamamme ohjelman ja kohtaamisten kautta toivomme ymmärryksen sukupuoliroolien muuttumisesta, murtumisesta ja uudelleenmäärittymisestä vahvistuvan entisestään.

Suomalaisen muotoilun uudelleen/määritelmiä

Koko vuodelle laajeneva suomalaista muotoilua ja taidekäsityötä esittelevä hankkeemme tähtää suomalaisten muotoilijoiden esiintuomiseen Keski-Euroopassa. Suomella on vahva perimä ja maine muotoilun parissa ja lahjakkaiden tekijöidemme tulisi olla yhä laajemmin kansainvälisten keräilijöiden, galleristien ja muiden alan ammattilaisten tiedossa. Hankkeen kautta esittelemme niin nuoria kuin jo pitkän uran tehneitä muotoilijoita.

Myös suomalaisten taiteilijoiden työskentelymahdollisuuksien lisääminen ja alan kaupallisen potentiaalin kasvattaminen ovat seikkoja, joita hankkeellamme pyrimme myötävaikuttamaan. Osallistumme paikallisen partnerimme kanssa useille alan tärkeille messuille ja järjestämme useamman näyttelyn, joiden kautta pyrimme uudelleenmäärittelemään sen laajan muotoilun ja taidekäsityön kirjon ja osaamisen, jota Suomesta löytyy. Hankekokonaisuus on Spazio Nobile -gallerian perustajan Lise Coirierin ja Benelux-instituutin johtajan Kati Laakson kuratoima. Hanke laajenee myös instituuttikollegoidemme tiloihin Pariisiin kevään ja kesän 2019 aikana.

Tilojen vaikutusten uudelleen/määritelmiä

Vuoden kolmas päähankkeemme keskittyy tilasuunnitteluun ja hyvinvointiin. Suomalaisen Brysselissä asuvan sisustusarkkitehti Heini Lehtisen kanssa käsittelemme tilan ja ympäristömme vaikutusta ihmisen hyvinvointiin. Lehtinen on Raven & Wood Agency -suunnittelutoimiston perustaja, jonka missiona on parantaa ihmisten elämänlaatua holistisen tilasuunnittelun keinoin. Vaikka aiheesta on olemassa paljon tutkimusaineistoa, ohitetaan suunnitteluprosesseissa silti liian usein se totuus, että sekä visuaalinen että fyysinen ympäristömme vaikuttavat tiedostamattamme eri aistien kautta ihmisen toimintakykyyn ja tunnemaailmaan. Lehtinen on omassa työssään tutkinut laajasti myös tilojen merkitystä rauhanneuvottelutilanteissa ja kyseinen aihe tuleekin olemaan vuoden aikana yksi pääteemoistamme.

Muu ohjelma 

Kyseisten päähankkeidemme ohella jatkamme menestyksekästä TelepART -esittävien taiteiden matkatukiohjelmaa ja vaikuttajavierailuja toimialueidemme maiden välillä. Taiteilijoiden työskentelymahdollisuuksien lisäämiseen tähtäävä Go-commission -hankkeemme jatkuu myös vuonna 2019 uusilla mielenkiintoisilla tilaustöillä erityisesti esittävien taiteiden parissa. Lisäksi juhlistamme Suomen Benelux-instituutin säätiön 25:ttä toimintavuotta ja olemme mukana Suomen kesällä alkavan EU-puheenjohtajuuskauden kulttuuritapahtumien järjestämisessä. Haluamme jo tässä vaiheessa kiittää lämpimästi sisältöämme tukeneita säätiöitä ja muita rahoittajia!

Vuositeemamme mukaisesti haluamme omalla toiminnallamme osoittaa, että näkökulman vaihtaminen on usein puhdistava ja helpottava tapa totuttautua uuteen. Vastaanharaaminen ja omien pelkojen luomaan vankilaan jääminen on aina raskaampaa kuin uuden vastaanottaminen perspektiiviä muuttamalla. Pysyvä muutos on prosessi, joka vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa, mutta toivomme voivamme vuoden 2019 aikana sysätä maailmaamme jälleen hitusen eteenpäin kohti hyväksyvämpää, tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa huomista. Martin Luther King käytti sanoja ”The Fierce Urgency of Now” – aikaa positiivisen muutoksen eteen kamppailemiseksi ei ole hukattavaksi!

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

Kati Laakso

KTM Kati Laakso on Suomen Benelux-instituutin johtaja.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter


Warning: count(): Parameter must be an array or an object that implements Countable in /var/www/fs2/23/finncult/public_html/wp-includes/class-wp-comment-query.php on line 405

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


Warning: Use of undefined constant myOffset - assumed 'myOffset' (this will throw an Error in a future version of PHP) in /var/www/fs2/23/finncult/public_html/wp-content/themes/wpbootstrap/single-blog.php on line 80